Hevospelko asuu sisälläni

Minun poni on maailman ihanin söpöläinen. Ken on opettanut minulle ihan valtavasti, ja olen edistynyt pelkonikin kanssa todella paljon. Aloin hiukan aktiivisemmin käymään Kenin luona noin vuosi sitten. En kyllä tiedä voiko se olla aktiivista, jos käy kerran viikossa, ja välillä kerran kuussa, mutta saatoin joskus käydä vaikka kaksikin kertaa viikossa, ja välillä saattoi olla pidempikin aika väliä. Aloitin pitkän matkaa aidan toiselta puolen. Seurailin paljon kun Sanna touhusi Kenin kanssa, ja pikkuhiljaa menin mukaan harjaamiseen, sekä taluttamisiin. Olin aluksi todella pieniä hetkiä Kenin lähellä. Nyt uskallan jo hakea Kenin yksin tarhasta, ja taluttaa talliin, sekä tallista tarhaan. Olen oppinut myös harjaamaan sitä, ja putsaamaan kaviot (takakavioiden nosto on edelleen maailman kamalinta). Osaan jo laittaa satulankin oikein selkään, eli oppia on tullut todella paljon niille vähäisille käyntikerroille. Viime marraskuun lopussa opettelin juoksuttamaan Keniä kentällä, ja tein

Nyt otetaan taas pelkopirua sarvista kiinni! Sanna infosi että Pakolan Mervi tulee Sonkajärvelle pitämään maastakäsittelykurssia, ja että minulle, sekä Kenille se tekisi varmasti hyvää. Otin yhteyttä Heidiin, jonka luona kurssi toteutetaan, ja tenttailin että voiko tällainen aloittelija, ja pelkääjä edes osallistua kurssille. Enhän tiedä miten Ken käyttäytyy kentällä, kun on muitakin hevosia, ja miten itse käyttäydyn. Heidi sanoi, että tottakai voit osallistua, sehän olisi oikein sopiva kurssi meille. No, ilmoitin minut ja Kenin kurssille, sillä Sanna oli lupautunut tulla jeesaamaan. Olin oikein tohkeissani menossa kurssille, sillä olin tavannut Pakolan Mervin yhden kerran aiemmin, ja tykkäsin hänen persoonasta todella paljon. Todella naurava ja iloinen ihminen, äärimmäisen rauhallinen ja luonnollinen hevosten kanssa, sekä hyvin huomioonottava toisia kohtaan. Se tunne mikä minulla oli, niin olin niiiiiiin iloinen, ja tuntui että tässä on yksi iso askel, jonka aion saavuttaa! Mitä