Ei kukaan ole seppä syntyessään

Hevonenkin jännittää uusia asioita

Kävin katsomassa Keniä silloin tällöin Jennan tallilla, joko Jannen tai Sannan kanssa. Käytettiin sitä muutaman kerran kävelyllä pihapiirin ulkopuolella, jotta näkee muutakin kuin tallin ja tarhan. Minä en halunnut aluksi taluttaa Keniä lainkaan, koska en vaan pystynyt. Olin ajatellut mielessäni että minä huolehdin siitä, ja pidän sen turvassa kaikelta. Nyt kun se oli siinä, nenän edessä, niin tuntui ettei se tykkää minusta laisinkaan.

Sanna käveli tietä pitkin talutellen Keniä, ja minä pysyttelin joko toisella puolen tietä ”turvassa” tai sitten hyvän matkaa takana. Jonkun verran olin nähnyt kun Sanna totuttaa hevosia uusiin asioihin kotosalla, milloin pressuun, raipan päässä olevaan muovipussiin tai ihan vaikka mihin mitä pihan laitamilta löytyy. Tämän kerran kävelyretki ehkä silti häkellytti minut suuresti. Olin ostanut 3-vuotiaan kouluttamattoman hevosen Virosta…. ja sitä en tajunnut vasta kun tämän kävelyretken jälkeen…. Hevonen oli erittäin kiltti luonteeltaan, käsitelty jonkun verran, mutta ei osannut kunnioittaa ihmisen tilaa, vaan esimerkiksi taluttaessa se käveli turpa kiinni minun selässä. Se ei vaan tienny missä sen pitää olla. Ensimmäiseksi kävelyretkellä pihatien varressa oli roskapönttö, mikä oli aivan ihmeellinen Kenille. Nätisti se sen ohitti, mutta kovasti koitti ohittaa sen mahdollisimman kaukaa. Sanna kuitenkin vei Kenin tutustumaan roskapönttöön ja aika nopeesti siitä tuli sitten tuttu juttu. Minä seurasin edelleen tarkkana hevosen liikkeitä ja pidin turvavälin. Seuraava jännittävä asia oli postilaatikko! Voi jestas mikä hirviö sekin oli aluksi. Sitten kaiken huipuksi kun tulimme jo takaisin päin kävelyltä niin Ken järkyttyi yhtä-äkkiä liikennemerkistä, mikä oli siinä jo mennessä. Olimme mennessä ohittaneet saman liikennemerkin, mutta se olikin nyt pelottavampi ohittaa toisesta suunnasta kun on toiselta puolen. Kenille tuli vahvasti ”pakoreaktio”, ja se rupesi tosissaan kiskomaan itseään taaksepäin pää ylhäällä. Kyllä siinä vaiheessa ajattelin että jos minä olisin sitä tuolloin taluttanut, niin olisin jo päästänyt ajat sitten irti. Sanna kuitenkin piti sen kiinni, ja sai sen rauhoittumaan. Mulla sydän jyskytti ja ajattelin että en ikinä vois taluttaa omaa hevosta, sehän on ihan hysteerikko! Miten se voi pelätä liikennemerkkiä! Niimpä… paraskin tässä vähättelemään toisen pelkoja.
 


Miksi nuori hevonen ensihevoseksi

Moni varmasti ajattelee miten hölmöä minun oli ostaa oma hevonen, miks en vaan voinut lainata toisten hevosta ja totutella siten. Niimpä, näin ajattelin välillä itsekin, ja melkein jo luovuin Kenistä, ajattelin että ei minusta ole tähän ikinä. Jotkut kauhistelivat että hevonen täyttää jo kohta neljä ja sillä ei ole vielä edes satulaa käytetty selässä. Jotkut sanoivat että jos alottaa hevosen ratsastuskouluttamisen liian myöhään, niin siitä ei koskaan tule varmaa hevosta. Jotkut sanoivat että mitä sinä teet hevosella jos et osaa lastata sitä edes hevoskoppiin. Jotkut sanoivat että olisi ollut parempi jos olisit hankkinut ensimmäiseksi hevoseksi ”pystyyn kuolleen hevosen”. Kyllähän ne toisten sanomiset vaikuttaa kehen tahansa joka opettelee uutta. Tottahan se oli, en tiennyt hevosista muuta kuin että ne syö heinää. Olin kyllä lapsena käynyt ratsastustunnit, mutta siitä on jo parikymmentävuotta, ja siihen aikaan ei opeteltu muuta kuin suoraan vain hevosen selkään harjauksen jälkeen. Minua masenti välillä todella pahasti nämä kaikkien sanomiset. Toisina päivinä minua taas säälitti ne jotka tuputti näitä mielipiteitään minulle, koska ei minun hevosesta tule kilpahevonen missään mielessä, ei meillä ole kiire mihinkään. Minä haluan vain ”hengailla” hevosen kanssa, ja joskus sitten tulevaisuudessa köpöttelen sillä maastossa. Minulle se on ihan muuta kuin kisaväline, ja se ansaitsee hyvän elämän. En tarkoita että se olisi vain pihakoriste, vaan tottakai sen kanssa liikutaan ja touhutaan. Sanna kuitenkin jaksoi aina vetää minut pinnalle sieltä synkkien ajatusten seasta. Se rohkaisi ja sanoi että teillä ei Kenin kanssa ole mikään kiire tehdä mitään. Hän kyllä auttaa niin paljon kuin ehtii ja Ken on niin nuori honkkeli, että annetaan sen kehittyä ja kasvaa rauhassa ennen kuin mitään treenejä aloitetaan. Toki maastakäsittelyt on tärkeitä, mutta unohda Mervi ne muiden sanomiset nuoren hevosen ratsastamisesta! Ja niin unohdinkin, rupesin myös lueskelemaan joitain heppakirjoja, ja tutkin netistä hevostietoa, ja se vahvisti minua ennestään. Ken oli tosiaan honkkeli, pentuhan se on vielä. Olen vain alkanut pikkuhiljaa löytää sen oman polun tähän heppasteluun, ja jokainen on vapaa tekemään hevosensa kanssa mitä haluaa.

Olin pyytänyt Sannaa auttamaan minua hevosen kanssa, jo ennen kuin hankin omaa hevosta, sillä en pärjäisi yksin. Se miksi hankin oman hevosen, oli että olin haaveillut siitä pikkutytöstä asti, ja jos en nyt toteuta sitä niin en sitten koskaan. Oli aika ottaa härkää sarvista ja kohdata oma hevospelkonsa, ja vain sen tähden että se tuntui oikealta, se oli yksi suuri asia mitä elämässä halusin. Miksi nuori, kouluttamaton hevonen, ja vielä ”sika säkissä”? Tarkkaan en tiedä miten kiinnyin Keniin jo heti ensi kertaa sen kuvan nähdessä. Kukaan ei ollut ainakaan opettanut sille ”huonoja tapoja” vielä. Tarkoitan ”huonoilla tavoilla” ehkä asioita mitä itse en arvosta, tai mitkä ei ehkä ole tarpeellisia minun hevoselle. Minulle ei ole tärkeää osaako se niitä kiemuroita tai muuta. Ilmoituksessa luki että ihmisrakas ja kiltti, se riitti minulle 😀. Se kasvaa sitten käytökseltään sellaiseksi kuin opetetaan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmaa, pakkosuoritusta ja luopumista

Kaikki hevoset on kilttejä...

Totaalinen stoppi