Miltä se pelko tuntuu?

Omia tuntemuksia

Olen miettinyt mitä muut ajattelevat minusta kun pelkään, ja miltä minusta tuntuu pelätä. Pelko voi olla välillä väärä sana, mutta se miltä minusta tuntuu kun olen hevosen vieressä, niin on jotain mitä on vaikea selittää. Tunnen itseni todella pieneksi ja avuttomaksi, näen hevosen vahvana ja minusta tuntuu että hevonen näkee samoin. Moni sanoo että hevonen aistii pelon, en usko siihen ihan suoriltaan että se pelkoa vaistoaa, ehkä enemmänkin siitä tuntuu epävarmalta pelkäävän ihmisen lähellä. Se ei tunne olevansa turvassa. Siitä varmaan lähtee se, että ajattelen aina että tuo hevonen ei tykkää minusta, koska hevonen käyttäytyy minun kanssa erilailla, kuin sellaisen ihmisen käsittelyssä joka ei pelkää. Hevonen on kanssani hyvin valppaana, saattaa pitää itseään johtajana, koska huomaa että minä en ole johtaja. Sillä on pää pystyssä, se saattaa olla valppaana ja valmiina lähtemään pakoon, koska ei vaan tunne olevansa turvassa minun kanssa. Ihminen joka ei pelkää hevosta, niin hevonen tuntee turvaa ja seuraa täten johtajaa.
Sydämeni jyskyttää kamalasti, välillä en muista hengittää, joskus tuntuu että pyörryn kun en muista hengittää. Joskus kädet tärisee niin paljon että... en tiedä, välillä säälittää se hevonen kun joutuu samaan tilaan minun kanssa. Tuntuu pahalta kun pitäisi huolehtia hevosesta, mutta en voi kun katsella sitä karsinan kaltereiden takaa. Niin monesti tsemppaan ja topakkana lähestyn hevosta, mutta heti kun ollaan kahden metrin päässä toisistamme, niin saatan tehdä totaalisen uukkarin. Koitan kerätä ajatuksia siitä miten kiltti se hevonen on, ja niin viaton ja niin edelleen, mutta sitten se toinen pirulainen joka toiselta puolelta säestää niin sanoo että hevoset ei tykkää sinusta, eikä sinun kannata edes yrittää. Jotkut saattavat pitää minua hulluna, miksi tuollainen hankkii edes hevosen? Olen toisten sanomisista huolimatta päättänyt, että koska oma hevonen on minun unelma niin tulen sen tässä elämässä vielä toteuttamaan.
Tuntuuhan se minusta ja Sannastakin varmaan turhauttavalta, että aion ja aion tehdä asioita, mutta niiden toteutus kestää ja kestää. Aina lupaan itselleni että tänään teen edes jotain, mutta monesti siinä kuitenkin käy niin että katson vierestä kun Sanna touhuaa hevosen kanssa. Joitakin kertoja Sanna "käski" minun tehdä jotain hevosen kanssa, joko talutella sitä tai vaikka vain harjata sitä, saatoin välillä niin tehdäkin, mutta lopetin sitten heti kun alkoi tulla tosi huono fiilis. Sanna on ajanmyötä oppinut lukemaan minua, se näkee millon en edes yritä, ja se myös näkee sen kun yritän, mutta jos en vain enää kykene. Kuulostaa varmasti rasittavalta, miksi jahruan tämän asian kanssa näin kauan, mutta ihminen joka pelkää jotain, niin ymmärtää varmasti ettei tämä ole aivan helppoa. Minulla on käynyt maailman paras tuuri, että olen saanut "opettajaksi" ammattitaitoisen ja erittäin pitkäpinnaisen ihmisen, Sannan. Itselläni ei varmaan ymmärrys riittäisi, ja en varmasti jaksaisi joka kerta olla niin rauhallinen ja kertoa samat asiat uudestaan, ja uudestaan, ja vielä hermostumatta. Olen huomannut jälkeenpäin, kun olen vaikka harjannut hevosta, niin kaikki mitä Sanna on neuvonut tai yleensäkin jutellut minulle harjauksen aikana, niin on mennyt ohitse. Olen kyllä vastaillut Sannalle ja varmaan sanonut niin, ja joo tms. mutta mitään muistikuvaa ei kuitenkaan asioista ole jälkeenpäin. Luulen että se johtuu jännittämisestä, keskityn vain jännittämiseen ja hevosen eleiden seuraamiseen. Joku voisi loukkaantua siitä ettei toinen ole kuunnellut oikeasti lainkaan, mutta kai siinä tilanteessa se on ymmärrettävää? vaikka en sitä itse ole edes aluksi tajunnut.
Monet on sanonut, että mitä sinä siinä hevosessa pelkäät, sen kun menet vaan ja teet niin ja näin. Tuo on tuntunut minusta pahalta, koska en itsekään tiedä miksi minä pelkään, mutta sen tiedän että ei se ole niin helppoa kun sanotaan.
Moni varmaan ihmettelee minun ajatustapaa myös siitä, että puhun hevosen tunteista, ja siitä jos vaikka loukkaan sitä jotenkin. Muiden mielestä hevosella ei ole tunteita, eikä hevonen ole johdonmukainen, mutta minun hevosella on tunteet 😁 Tiedän että ajattelutapani aiheuttaa hevospiireissä ärsytystä, mutta minun vahvuuteni on tunteet ja mielikuvitus, jokainen osaa käyttää mielikuvitusta silloin kuin haluaa. Minusta hevosella on todella vahvat tunnetasot, se pystyy aistimaan ja samaistumaan ihmisen tunteisiin aivan loistavasti. Näin kerran ulkomailla kun eräs nainen käsitteli hevostaan todella typerästi. Nainen meni hakemaan hevosta tarhasta, heilutti riimunnarua ja huusi hevoselle. Hevonen rupesi juoksemaan tarhaa ympäri, mikä oli aivan normaali reaktio, niin minäkin olisin tehnyt. Nainen haukkui hevosta koska se ei tullut luokse.... jaaa.a. Miksiköhän? No, lopulta kun nainen sai hevosen tarhasta, satuloi sen, ja lähti sillä maastoon ratsastamaan. Nainen suorastaan repi ohjia joka suuntaan, potki kannoilla ja samaan aikaan kovaan ääneen haukkui hevosta. Hevonen ei tiennyt pitääkö pysähtyä, mennä eteen, sivulle, pakittaa vai mitä, niin se tiputti naisen satulasta. Siitäkös nainen innostui, se rupesi taas huitomaan raippa käessä ja huutamaan hevoselle, no, eipä hevonen ottanut sitä enää kyytiin, vaan jatkoi matkaa kaikessa rauhassa. Tämä oli minulle loistava esimerkki siitä, että miten hevosta ei käsitellä. Minua aluksi nolotti naisen puolesta, mutta lopulta vain hymyilin kun hevonen jätti naisen kävelemään 😊 Sitä saa mitä tilaa, ja hevonen ei ole mikään kone.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmaa, pakkosuoritusta ja luopumista

Kaikki hevoset on kilttejä...

Ensimmäistä kertaa yksin tallilla