Nettiin hevoskaupat mielessä
Inkkarihevonen
Olin koko kesän selannut nettiä ja leikitellyt ajatuksella että ostan oman hevosen. Linkittelin aina Sannalle eri vaihtoehtoja ihan huvikseni vain. Heinäkuussa löysinkin aivan ihanan pienen hevosen, se oli niin minun näköinen intiaanihevonen! Pieni mutta sympaattisen näköinen. Hylkäsin kyllä sen vaihtoehdon heti kättelyssä kun hevonen oli kolme vuotias ja kouluttamaton, sillä aikaisemmin olin harkinnut 20-vuotiasta eestinhevosta…. mikä oli taas sitten liian vanha. Kamalasti vaihtoehtoja, liian nuori, liian vanha, liian kallis, liian iso, liian pieni, ei kivan näköinen, Sannan sanoin: laukkaa kuin aasi jne. No välillä jo hylkäsin ajatuksen omasta hevosesta kun raha oli tiukilla ja talvi tulossa jne. Seli, seli…. No sitten syyskuussa selailin taas nettiä ja löysin jälleen sen inkkari ponin! Laitoin Sannalle että vieläkii myynnissä se mun lemppari! Sanna sano että voithan laittaa siitä kyselyä, joten 14.9.2016 laitoin kyselyä hevosesta ja olin niin innoissani! Ei hajuakaan mihin sen edes laittaisin, sillä eihän meillä ole tallia ja Sannalla on vain kahdelle omalle hevoselleen siirtotalli. Hmmm...
Olin ihan hermona kun hevonen saapui… Myyjällä oli toinenkin hevonen kopin kyydissä, se oli menossa ihan lähiseudulle. Kuljettaja otti heinänpölyisen pelokkaan hevosen ulos kopista, ja tallin omistaja Jenna talutti hevosen talliin karsinaan. Olin pyytänyt Jennaa vastaanottamaan hevosen ja tekemään sille silmämääräisen katselun, etten vahingossa aasia ole ostamassa 😄Hevosen jalat vapisi ja näytti että ne pettää kohta alta, se oli niin säälittävän pihalla koko maiseman vaihdosta. Juttelimme tallilla ihan kaikessa rauhassa ja kirjoitimme paperit hevosesta, hevosen nimi on Ken, ja se ei ollutkaan eestinhevonen vaan eestin ratsuponi, mutta minullehan se on ihan sama vaikka kameli 😄 Olin niin onnellinen, ajattelin vain mielessäni että älä pikkuinen huoli, minä pidän sinusta huolta, suojelen sinua kaikelta ja olen sinulle hyvä ystävä.
Olin koko kesän selannut nettiä ja leikitellyt ajatuksella että ostan oman hevosen. Linkittelin aina Sannalle eri vaihtoehtoja ihan huvikseni vain. Heinäkuussa löysinkin aivan ihanan pienen hevosen, se oli niin minun näköinen intiaanihevonen! Pieni mutta sympaattisen näköinen. Hylkäsin kyllä sen vaihtoehdon heti kättelyssä kun hevonen oli kolme vuotias ja kouluttamaton, sillä aikaisemmin olin harkinnut 20-vuotiasta eestinhevosta…. mikä oli taas sitten liian vanha. Kamalasti vaihtoehtoja, liian nuori, liian vanha, liian kallis, liian iso, liian pieni, ei kivan näköinen, Sannan sanoin: laukkaa kuin aasi jne. No välillä jo hylkäsin ajatuksen omasta hevosesta kun raha oli tiukilla ja talvi tulossa jne. Seli, seli…. No sitten syyskuussa selailin taas nettiä ja löysin jälleen sen inkkari ponin! Laitoin Sannalle että vieläkii myynnissä se mun lemppari! Sanna sano että voithan laittaa siitä kyselyä, joten 14.9.2016 laitoin kyselyä hevosesta ja olin niin innoissani! Ei hajuakaan mihin sen edes laittaisin, sillä eihän meillä ole tallia ja Sannalla on vain kahdelle omalle hevoselleen siirtotalli. Hmmm...
No sieltä virostahan tuli vastauksia kysymyksiini sekä ehdotuksia myös muista hevosista mutta minä halusin vain tämän ihanuuden, niin kaunis, pieni, siro, inkkarihevonen!
Hups, kävipäs kaikki nopeasti sillä hevonen saapui minulle Virosta perjantai-iltana 23.9.2016. Sain onneksi sille tallipaikan avopuolisoni Jannen siskon tallista. Hullua, tiedän! Visa vain vinkui mutta en välittänyt siitä sillä olin niin rakastunut tähän hevoseen!
Hups, kävipäs kaikki nopeasti sillä hevonen saapui minulle Virosta perjantai-iltana 23.9.2016. Sain onneksi sille tallipaikan avopuolisoni Jannen siskon tallista. Hullua, tiedän! Visa vain vinkui mutta en välittänyt siitä sillä olin niin rakastunut tähän hevoseen!
Olin ihan hermona kun hevonen saapui… Myyjällä oli toinenkin hevonen kopin kyydissä, se oli menossa ihan lähiseudulle. Kuljettaja otti heinänpölyisen pelokkaan hevosen ulos kopista, ja tallin omistaja Jenna talutti hevosen talliin karsinaan. Olin pyytänyt Jennaa vastaanottamaan hevosen ja tekemään sille silmämääräisen katselun, etten vahingossa aasia ole ostamassa 😄Hevosen jalat vapisi ja näytti että ne pettää kohta alta, se oli niin säälittävän pihalla koko maiseman vaihdosta. Juttelimme tallilla ihan kaikessa rauhassa ja kirjoitimme paperit hevosesta, hevosen nimi on Ken, ja se ei ollutkaan eestinhevonen vaan eestin ratsuponi, mutta minullehan se on ihan sama vaikka kameli 😄 Olin niin onnellinen, ajattelin vain mielessäni että älä pikkuinen huoli, minä pidän sinusta huolta, suojelen sinua kaikelta ja olen sinulle hyvä ystävä.
Pelkäsin epäonnistuvani ennen kuin pääsen yrittämään
Myyjä lähti jo viemään toista hevosta eteenpäin ja jäimme Jennan kanssa talliin ihmettelemään Keniä. Meistä oli outoa kun se oli niin apaattinen ja ”kiltti”… outoa, vasta kolme vuotias ja näin rauhallinen… no ehkä se on vaan väsynyt ja jännittää. Jenna kuuli kuitenkin Kenin hengityksestä outoa ääntä, ihan kuin hengittäisi kovaan muoviputkeen tai jotain sen tapaista sivuääntä. Ajateltiin että ehkä se on vain stressiä, väsymystä pitkästä matkasta tai jotain. Sovimme että voin lähteä jo kotiin ajelemaan kun kello oli jo iltasella varmaan kymmenen ja kotiin oli noin 40km. Jenna aikoi käydä vielä ennen nukkumaan menoa katsomassa Keniä että onko kaikki ok. Juttelin ajomatkalla Sannan ja äidin kanssa puhelimessa ja kerroin että jotain outoa oli hengityksessä. Kohta puhuin Jennan kanssa puhelimessa ja Jenna oli todella huolissaan, se tuumasi että toivottavasti sillä ei ole kuljetuskuume…. Mikä ihmeen kuume!? Toivottavasti ei tarttuvaa? en tajua… Jenna laittoi linkin mistä voin lukea kuljetuskuumeesta kuhan pääsen kotiin. Jenna oli kuitenkin ollut niin huolissaan että soitti eläinlääkärille, mittasi hevosen lämmön ja huomasi että tilanne pahenee. Jenna pyysi minulta lupaa kutsua lääkäri paikalle. Sanoin että tottakai, makso mitä makso, oli vielä visalla hieman rahaa jäljellä hätävarana. Pääsin kotiin ja en kuitenkaan osannut rauhoittua niin ajattelin lähteä takaisin tallille, olin puhunut Jennan ja tietenkin hevosenmyyjän kanssa monesti jo puhelimessa. Pakkasin yöpymistarvikkeita petarista lähtien mukaan ja ajoin kaupunkiin jotta voimme Jannen kanssa mennä tallille yhtä mukaa samalla autolla. Matka kesti kuitenkin yllättävän kauan, Janne ei päässyt heti lähtemään, sillä teki autokauppoja keskellä yötä ja se kesti ja kesti…. Meiltä oli tallille matkaa noin nelisenkymmentä kilometriä, joten ajattelin odottaa ettei tarvitse kahdella autolla ajaa peräkkäin. Moni varmaan ajattelee tässä kohti että ehkä tuossa tilanteessa ois ajanu vaikka kolmella autolla peräkkäin, mutta ei minun läsnäolo olisi muuttanut Kenin tilaa mitenkään. Jenna on erittäin ammattitaitoinen hevosten kanssa ja minä vasta-alkaja.
Jenna soitti yhden aikaan yöllä ja sanoi että lääkäri lähti jo, ja hevonen sai lääkkeet suoneen että meidän ei tarvitse välttämättä tänään enää tulla kun emme voi tehdä asialle mitään. No ajelimme sitten kotiin että menemme sitten aamulla tallille. En tarkalleen tiennyt mitä tulee tapahtumaan, mutta luojalle kiitos että Jenna on ammattilainen. Se oli varmaa että jos Ken olisi jätetty vaan illalla talliin, niin se olisi todennäköisesti aamulla ollut kuollut, tai ainakin todella heikossa kunnossa. Ajattelin että, jos se hevonen kuolee tähän, niin tämä on ensimmäinen ja viimeinen hevoseni.
Eläinlääkäri kävi siis silloin perjantai iltamyöhään, ja lauantaina, sekä tais käydä ehkä vielä sunnuntainakin… ainakin lasku oli suuri. Laskulla ei siinä vaiheessa ollut kyllä mitään merkitystä, kunhan Ken poni paranee. Jenna hoiti Kenin todella hienosti, oli tarkkaillut paljon ja lääkinnyt jne. Jotkut pelotteli minua Viron hevosista että tuovat mukanaan pääntautia ym. ja oli Jennallekin joku vissiin maininnut että aika rohkeasti oli tehnyt, kun oli uskaltanut ottaa Kenin omaan talliinsa. Tein kyllä taustatyötä jonkun verran kun ostin hevosta, soitin Suomen puolella yhdelle tallille joka tekee yhteistyötä Kenin myyjän kanssa, ja sieltä kerrottiin että on erittäin luotettava myyjä. Ajattelin että tuskin tallin omistaja pilaisi oman tallin mainetta kehumalla huijarimyyjää. No, mutta Ken rupesi sitten jo siitä toipumaan onneksi nopeasti, ja siinä vaiheessa olin jo tutustunut aiheeseen kuljetuskuume ja ymmärsin että sellaisissa tapauksissa aikaa ei saa tuhlata hetkeäkään.
Myyjä lähti jo viemään toista hevosta eteenpäin ja jäimme Jennan kanssa talliin ihmettelemään Keniä. Meistä oli outoa kun se oli niin apaattinen ja ”kiltti”… outoa, vasta kolme vuotias ja näin rauhallinen… no ehkä se on vaan väsynyt ja jännittää. Jenna kuuli kuitenkin Kenin hengityksestä outoa ääntä, ihan kuin hengittäisi kovaan muoviputkeen tai jotain sen tapaista sivuääntä. Ajateltiin että ehkä se on vain stressiä, väsymystä pitkästä matkasta tai jotain. Sovimme että voin lähteä jo kotiin ajelemaan kun kello oli jo iltasella varmaan kymmenen ja kotiin oli noin 40km. Jenna aikoi käydä vielä ennen nukkumaan menoa katsomassa Keniä että onko kaikki ok. Juttelin ajomatkalla Sannan ja äidin kanssa puhelimessa ja kerroin että jotain outoa oli hengityksessä. Kohta puhuin Jennan kanssa puhelimessa ja Jenna oli todella huolissaan, se tuumasi että toivottavasti sillä ei ole kuljetuskuume…. Mikä ihmeen kuume!? Toivottavasti ei tarttuvaa? en tajua… Jenna laittoi linkin mistä voin lukea kuljetuskuumeesta kuhan pääsen kotiin. Jenna oli kuitenkin ollut niin huolissaan että soitti eläinlääkärille, mittasi hevosen lämmön ja huomasi että tilanne pahenee. Jenna pyysi minulta lupaa kutsua lääkäri paikalle. Sanoin että tottakai, makso mitä makso, oli vielä visalla hieman rahaa jäljellä hätävarana. Pääsin kotiin ja en kuitenkaan osannut rauhoittua niin ajattelin lähteä takaisin tallille, olin puhunut Jennan ja tietenkin hevosenmyyjän kanssa monesti jo puhelimessa. Pakkasin yöpymistarvikkeita petarista lähtien mukaan ja ajoin kaupunkiin jotta voimme Jannen kanssa mennä tallille yhtä mukaa samalla autolla. Matka kesti kuitenkin yllättävän kauan, Janne ei päässyt heti lähtemään, sillä teki autokauppoja keskellä yötä ja se kesti ja kesti…. Meiltä oli tallille matkaa noin nelisenkymmentä kilometriä, joten ajattelin odottaa ettei tarvitse kahdella autolla ajaa peräkkäin. Moni varmaan ajattelee tässä kohti että ehkä tuossa tilanteessa ois ajanu vaikka kolmella autolla peräkkäin, mutta ei minun läsnäolo olisi muuttanut Kenin tilaa mitenkään. Jenna on erittäin ammattitaitoinen hevosten kanssa ja minä vasta-alkaja.
Jenna soitti yhden aikaan yöllä ja sanoi että lääkäri lähti jo, ja hevonen sai lääkkeet suoneen että meidän ei tarvitse välttämättä tänään enää tulla kun emme voi tehdä asialle mitään. No ajelimme sitten kotiin että menemme sitten aamulla tallille. En tarkalleen tiennyt mitä tulee tapahtumaan, mutta luojalle kiitos että Jenna on ammattilainen. Se oli varmaa että jos Ken olisi jätetty vaan illalla talliin, niin se olisi todennäköisesti aamulla ollut kuollut, tai ainakin todella heikossa kunnossa. Ajattelin että, jos se hevonen kuolee tähän, niin tämä on ensimmäinen ja viimeinen hevoseni.
Eläinlääkäri kävi siis silloin perjantai iltamyöhään, ja lauantaina, sekä tais käydä ehkä vielä sunnuntainakin… ainakin lasku oli suuri. Laskulla ei siinä vaiheessa ollut kyllä mitään merkitystä, kunhan Ken poni paranee. Jenna hoiti Kenin todella hienosti, oli tarkkaillut paljon ja lääkinnyt jne. Jotkut pelotteli minua Viron hevosista että tuovat mukanaan pääntautia ym. ja oli Jennallekin joku vissiin maininnut että aika rohkeasti oli tehnyt, kun oli uskaltanut ottaa Kenin omaan talliinsa. Tein kyllä taustatyötä jonkun verran kun ostin hevosta, soitin Suomen puolella yhdelle tallille joka tekee yhteistyötä Kenin myyjän kanssa, ja sieltä kerrottiin että on erittäin luotettava myyjä. Ajattelin että tuskin tallin omistaja pilaisi oman tallin mainetta kehumalla huijarimyyjää. No, mutta Ken rupesi sitten jo siitä toipumaan onneksi nopeasti, ja siinä vaiheessa olin jo tutustunut aiheeseen kuljetuskuume ja ymmärsin että sellaisissa tapauksissa aikaa ei saa tuhlata hetkeäkään.
No, nyt minulla oli sitten oma hevonen, vaikka virallisesti se on eestinratsuponi, mutta minulle se on välillä hevonen ja välillä poni, väliäkö tuolla. Säkää sillä on jotain reilut 142cm… En ole sitäkään mittaillut, kun en katso sitä tietoa kovin tarpeelliseksi 😄. Hmm… oma hevonen…. mutta mitä minä sillä teen? Nyt kun se alkaa jo parantua niin ei se kävelekään enää pää maata laahaten, vaan nokka ja korvat taivasta kohti, ja sekös minua pelottaa…. Oliko taas järkeä tässä hevosen hankinnassa? Miten voin huolehtia siitä, kun en uskalla edes koskea siihen…. Onhan se ihana, mutta pystynkö huolehtimaan siitä koskaan... kaikki pitää minua varmasti ihan idioottina, ja hävettää myöntää etten uskalla edes ottaa sitä ulos karsinasta....
Kommentit
Lähetä kommentti