Pelko räjähtää käsiin!!!!!!!!!

SILMÄT PULLISTUU JA OLLAAN KAUHUISSAAN MOLEMMAT!

Kerran… taispahan olla viime talvi, ehkä alkuvuodesta, saattoi olla helmikuu 2016. Otimme molemmat hevoset narunpäihin, minä Dancerin ja Sanna Giran ja lähdimme niiden kanssa pellolle. Lunta ei ollut mitenkään tajuttoman paljon joten pellolla oli ihan siedettävä kävellä. Sanna meni hieman keskemmälle peltoa juoksuttamaan Giraa ja minä jäin epävarmana Dancerin kanssa seisomaan pellonlaitaan. En ollut ihan yksikseni, sillä olihan minulla koirani Rinja ja Sannan koira Eetu vieressä istumassa. Molemmat koirat istuivat vaan ja vahtivat juoksevaa Giraa.

Minä aloin jo olla hieman levoton, sillä jos Dancer vaikka kyllästyy minun kanssa, tai mitä minun pitäisi sen kanssa tehdä…. ja satamiljoonaa ajatusta siitä miten hevonen vaistoaa että minun ajatukset harhailee epävarmuudessa. Kysyin Sannalta mitä teen, niin Sanna vastasi että annat sen vaan syödä niitä heinän pätkiä mitkä lumen alta pilkottaa, lunta oli kyllä silloin todella vähän vasta. No löysäsin riimua ja Dancer rupesi rauhassa tutkimaan lumen seasta jotain syötäväksi kelpaavaa. Olin jännittynyt… mitä jos Dancer pillastuu ja juoksee minua päin? Mitä jos se inhoo minua ja tulee hyökkäävästi ja purasee? En niinkään pelkää sitä kipua mitä siitä koituu vaan sitä tilannetta itsessään kun säikähdän ja ehkä jumitan siihen paikkaan ja rupean itkemään. Miks suostuin tähän? Enhän minä pärjää tuolle hevoselle….. Voisinkohan vaan jättää tän narun tähän maahan, ja liueta ite kauemmaks….

Aika pysähtyi hetkeksi siihen samaan kellonlyömään kun hengitykseni lakkasi kokonaan… Ja sillä hetkellä Dancer ponnahti rivakkaasti johonkin suuntaan, ei kuitenkaan suoraan minua kohti, ja olinkin koittanut valita itselleni seisomapaikaksi kohdan mihin hevonen ei ensimmäisenä pinkaisisi.

Dancer sai kunnon hepulit, minusta tuntui että sen silmät oikein pullistui päästä ja se pelkäsi ihan kamalasti minua. Mitä teen kun hevonen hyppii ja pukittelee tai itse asiassa en edes tarkalleen tiedä mitä tapahtui, olin ihan paniikissa! En voinut päästää narusta irti koska pelkäsin että se haluaa monottaa minua, joten pakko oli kiristää narua ja ottaa ote lähempää hevosta, pyörin sen kanssa pientä ympyrää ja koitin rauhoitella sitä matalalla äänellä, vai koitinko rauhoitella itseäni????? Hetkeksi tilanne rauhoittui kunnes tämä tapahtui uudelleen…. 

Silloin huusin Sannalle etten pysty enää tähän, Sanna vastasi että niin minä nään, ei sinun tarvitse olen tulossa…. Tuntui ikuisuudelta Sannan tulo, vaikka todellisuudessa se kesti vain muutaman sekunnin. Sanna tuli taluttaen Giraa ja nappasi kädestäni Dancerin toiseen käteensä. Minä loittonin hevosten läheisyydestä ja purskahdin itkuun, olin vieläkin ihan jäykkänä, helpottunut siitä ettei minun tarvinnut enää pidellä hevosta mutta kyyneleitä vain riitti. Olin pettynyt itseeni ja minua hävetti, oli noloa varsinkin rueta itkemään toisen nähden, olinhan jo kuitenkin aikuinen…. Sanna pyysi että tulisin vielä käymään Dancerin luona kun se oli rauhoittunut heti Sannan lähelle päästyään, en muista, kai kävin siinä hetken…

Oli niin paha olla ja se nolous mikä tuli niin olisin vain halunnut mennä kotiin peiton alle itkemään ja olla näkymätön kaikille ikuisesti.

Mutta näin en voinut tehdä, vaikka olisin halunnutkin. Minun piti jäädä vielä Sannan ja hevosten luokse käymään asia läpi. Sanna vei nuoren hevosen pois ja otti sitten pelkästään Dancerin pellolle. Dancer oli hieman ylienerginen ja jotenkin temppuroiva kun ei ollut päässyt vähään aikaan liikkumaan liukkaiden kelien vuoksi. Ehkä se oli täynnä sitä "paskaenergiaa", mitä meidän ihmistenkin läpi joskus virtaa. Sanna juoksutti Danceria hetken aikaa ja minä katsoin sivusta. En edes muista miten tämä päivä päättyi… Ainoat mitkä jäi mieleen, niin oli kun Sanna moitti itseään että oli typerää ottaa molemmat hevoset yhtä aikaa, ja toisena Dancerin kauhu ilme kun näytti että se pelkää enemmän kuin minä. Ei minulla ole vielä tähänkään päivään mennessä tullut sellaista ajatusta että Sanna olisi mitenkään osallinen minun pelkooni. Tuo tilanne olisi voinut sattua missä vain ja milloin vain. Dancerin silmät jäi hyvin mieleen, sillä on nimittäin siniset silmät, mitkä voi kuvitella hohtavan pimeässä, ja hevosen väritys on musta-valkea läikikäs ja siihen kun laittaa nuo siniset silmät niin on komea pakkaus.

Tuosta päivästä meni todella kauan aikaa siihen että uskalsin edes koskea Danceriin, voi olla jopa puolisen vuottakin. Eräs hevoslääkäriopiskelija kehen tutustuin ensiapukurssilla, niin kertoi että hevonen sai varmaan vain liian monta ärsykettä, esim. toisen hevosen juoksutus, tuulinen keli ja vaikka se minun hengityksen lakkaaminen ja jännityskin ovat vaikuttaneet asiaan, niin ärsykkeet saattavat laukaista pakoreaktion, eli hevonen treenaa pakoa. Sen muistankin päivästä että silloin oli todella tuulinen ilma. No, mutta tuo pakoreaktio oli todella hyvä selitys, siis järkeenkäypä. Tiedän ettei Dancer ole ilkeä hevonen, todella kiltti se on, mutta olenhan itsekin varppeilla sellaisten ihmisten kanssa joista vaistoan jotain epäluotettavuutta tai muuta erilaista. Miten saan itsestäni luotettavan hevosten kanssa? Minä niin kovasti haluan olla niiden kanssa mutta mikä se on se tunne mikä saa minut jähmettymään!?