Kaikki hevoset on kilttejä...

Ja kaikkien hevoset on kilttejä....

Minun arvio on että 99% hevosharrastajista ei pysty samaistumaan hevospelkoiseen ihmiseen. Se mikä sinulle on luontaista ja ns. jokapäiväistä, niin on vaikea kuvitella miten joku voi pelätä sitä, eihän siinä ole mitään pelättävää. Järki pitää päässä olla, ja tottakai kelle vain voi sattua ison eläimen kanssa tapaturmia, mutta miksi hevosta pitäisi pelätä…. Sepä se, en vieläkään tiedosta mikä minua pelottaa, ajattelin aluksi että vain suuret hevoset pelottaa, mutta olen kokenut kauhun hetkiä pikku poninkin kanssa. Pyörittelin mielessäni ”tappaja-Rami-Poni” nimeä, kun koitin tehdä tuttavuutta Rampe ponin kanssa. Ihan kaaos oli kun koitin taluttaa sitä, en uskaltanut taluttaa läheltä kun pelkäsin sen puraisevan minua, ja kun annoin liikaa löysiä niin se innostu hypähtelemään pystyyn. Kamalaa, sekään ei tykännyt minusta. Sen jos ois saanut videolle niin olisi ollut varmaan hauskaa katseltavaa monelle 😊. Rampehan on kolme kertaa pienempi kuin oma ponini... aika noloa pelätä sitä 😄.


Kyselen mitä ihmeellisimpiä asioita tuntemattomista hevosista

Ensimmäisenä haluan tietää onko hevosella huonoja tapoja? Voiko se purra, tai potkia. Jos ei, niin voin jättää ne sitten pois mielestä. Lähes kaikki ihmisethän sanovat että tätä hevosta voit harjata ja hoitaa ihan rauhassa, se on äärettömän kiltti. Moni antaisi minun käydä ratsastamassakin heidän hevosillaan kun ne on niin varmoja ja kilttejä, mutta voin sanoa, että hevospelkoiselle mikään hevonen ei ole sama kuin varmalle ihmiselle. Ja vaikka hevonen olisikin kiltti, ja oikea terapiapolle, niin se ei pysäytä niitä minun päässä pyöriviä entä jos… ajatuksia.

Oma pollenikin on ihan kiltti...

Sanna oli joka kerta vierelläni kun harjailin Keniä, ja opettelin nostamaan sen kavioita. Jankutin vain, että ei se vaan tykkää minusta. Katso nyt miten se luimistelee. Sanna joka kerta selitti minulle, että ei se luimistele. Se kuuntelee taakse, kun olen sen takapäässä. Se seuraa minua korvillaan, että mitä puuhailen, ja missäkin. Kavioiden nosto oli minulle erittäin vaikeaa, kävelin hetken ympyrää tallin käytävällä ennen kuin uskalsin mennä lähellekään hevosta. Kun nostelin kavioita, niin seisoin mahdollisimman kaukana hevosesta, mikä vaikeutti hommaa entisestään ja Keninkin oli vaikea pysyä siten pystyssä. Pitkä pinna oli Sannalla ja pitkä pinna oli myös Kenillä. Kun teimme talutus harjoituksia, niin Ken kulki takanani pää ylhäällä, mutta kun Sanna sitä talutti, niin turpa viisti maata. Oli uskomattoman hienoa nähdä miten nopeasti Ken rupesi luottamaan Sannaan. Ja toisaalta se vain vahvisti sitä, ettei Ken tykkää minusta. Minun siitä piti huolehtia, eikä Kenin minusta, ei sen tarvitse minua suojella. Taluttelin aina pieniä hetkiä Keniä, ja annoin sitten narunpään Sannalle. Talutin siihen saakka kun pelko valtasi minut taas täysin. Se oli toisaalta helpottavaa, koska sain kokea niitä pieniä hyviä hetkiä, jotka toivottavasti vahvistaisi sitä että mitään pahaa ei tapahdu. Jännitin taluttamista, koska jos vaikka ympäristössä tapahtuisi muutoksia. Jos kuulin auton lähestyvän, niin jäykistyin itse, koska pelkäsin että Ken säikähtää autoa. Sanna sanoi taas joka kerta, että älä pelkää etukäteen, jos sinä jännityt, niin hevonenkin jännittyy. Ole kuin mikään ei olisi erilailla, vaikka se auto tulee, ja menee, niin älä ajattele sitä lainkaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Jos Ken, tai mikä muu hevonen tahansa edes väräyttää kärpäsen selästään ihan pienellä, hennolla, nopealla ihon väräytyksellä, niin itse pomppasin puoli metriä taaksepäin. Mitä se teki, miksi se teki noin, mitä se säikkyy, mitä tapahtuu! Huh, huh, kukahan tässä se hysteerinen aina on.
 

Kommentit

  1. Moi! Eksyin blogiisi muulin omistajan blogin kautta ja nyt täytyy kertoa, että samaa ollaan koettu. Itse en tosi hevosia pelkää, mutta koirat. Lapsena pelkäsin niitä ihan kuollakseni, pieni chihuahuakin varmasti halusi syödä minut omasta mielestäni. Mikään ei ole inhottavampaa kuin pelätä. Toki itse niin kauhean eläinrakkaana ihmisenä onnistuin pääsemään pelosta yli. Tätini osti aivan älyttömän rauhallisen berninpaimenkoiran, jonka avulla pystyin voittamaan pelkoni. Sitten minulla olikin usein mummun koira hoidossa.
    Mutta siltikään en ole aina ihan sinut koirien kanssa, olen enemmän kissaihminen. Vieraita koiria arastelen ja on inhottavaa kun ei tiedä, miten pitäisi suhtautua, ettei koira vain pure sen takia, että minä pelkään. Luultavasti sellainen varautuneisuus ei lähde koskaan pois tai sitten se ajan kuluessa haalistuu. Tiedä sitten, mitä tapahtuu.

    Mutta tällä nyt halusin tsempata sinua, että pelkonsa voi voittaa. Aikaa se vaatii, mutta on mahdollista. Kaikkea hyvää teille Kenin kanssa touhuiluun ja toivottavasti harjoittelu pelon voittamisessa alkaa tuottaa tulosta! :)

    -Milja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja itselle aina huojentavaa kuulla että on joku muukin joka voi tuntea samanlaisia jännityksiä/pelkoja. Tuo sinun kertomus tsemppaa minua jo paljon, sillä olen huomannut että muiden onnistumiset saa minua eteenpäin :)

      Poista
  2. Minäkin löysin linkin tänne muuliblogista. Mahtavan rohkeasti avaat pelkoasi näin julkisesti! Ihan varmaan siitä on vertaistukea niille, jotka myös pelkäävät, ja vähän apua työhön niille, jotka opettavat hevospelkoisia.

    Luulen, että hevospelko on hyvin yleistä. Ei varmaan tuossa mittakaavassa, mutta jokainen varmasti on pelännyt jossain tilanteessa. Yksi kokenut hevosihminen sanoi jollain kurssilla, että se, joka väittää, ettei ole koskaan pelännyt hevosen kanssa, joko valehtelee tai ei ole vielä kovin paljon kokenut. Harva vaan uskaltaa sitä myöntää. Paljon näkee sellaista käytöstä, jolla ihminen selvästi pyrkii peittämään pelkoaan, ja se vaan pahentaa tilannetta.

    Hevonen on hirveän herkkä eläin, se kyllä aistii ihmisen tunteet ja ne tunteet myös herkästi siirtyvät hevosesta ihmiseen ja toisinpäin.

    Minä en pelkää hevosia yleisesti, mutta olen pelännyt joitakin hevosia. Vuosia sitten liikutin isoa suomenhevosta, jonka tiesin vihaiseksi. Kaikki meni aluksi hyvin, kun olin vaan itsevarma ja rauhallinen, mutta sitten menin kerran hakemaan hevosta tarhasta keskellä päivää. Varoittamatta se kävi suoraan kimppuuni. Sen jälkeen pelkäsin niin, etten saanut sitä hevosta kiinni enää edes karsinasta. Muistan, että se pelko oli jotenkin aivan lamaannuttavaa. Ei vaan pystynyt tekemään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä aika pitkään mietin, että uskallanko avautua tunteista ja talli-elämästä näin avoimesti, mutta sain kannustusta ja tukea paljon. Toivottavasti sinä sait tsemppiä suomenhevosen kanssa?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmaa, pakkosuoritusta ja luopumista

Totaalinen stoppi