Totaalinen stoppi

Mistä löytys kipinä jatkamaan...

Nyt on jotenkin sellainen olo, ettei hommat etene lainkaan. Loma tekee aina hyvää, mutta tähän hevosteluun loma ei tehnyt hyvää. Kuukauden tauko on liian pitkä näköjään. Olen ensinnäkin unohtanut kaiken, ja tuntuu että kaikki alkaa taas alusta. No ihan alusta ei kuitenkaan, mutta jo pelkkä Kenin talutus talliin saa sydämeni hyppimään kurkussa saakka. Kun pääsen Kenin karsinaan, ja otan päitset pois, niin sujahdan pikaisesti karsinan oven toiselle puolen, ja naps ovi säppiin. Ihan kuin se olisi jokin mistä pitää päästä äkkiä eroon. Syvä huokaisu, ja ajatus että voi kun ei tarviis enää yrittää. Paha mieli ei edelleenkään tule pelosta, vaan siitä että kyseessä on oma hevonen, eikä mikään ällöttävä ötökkä, jota koitan ravistella kädestäni pakokauhun vallassa.

Aamuisin kun istuudun kahville keittiönpöydän ääreen, niin tuijottelen seinällä olevaa taulua, minkä Sanna teki minulle joululahjaksi toissa jouluna. Taulun tekstit Sanna on jälleen valinnut osuvasti, ja kuva saa minut iloiseksi (vaikka välillä voin oikein kuvitella miten taulun Keni näyttää minulle kieltä ja lällättää) 😝😜. Se minut vasta saakin nauramaan 😄. En ehkä vielä ole ihan "hullu", mutta kohta tässä höperöks tulee 😊.

Meillä taitaa olla vaan hieman epäselvää kumpi meistä se bossi on. Kun vain osaisin olla jämäkämpi, ja päättäväisempi. Nyt on pari kertaa käynyt niin, että Ken on luultavasti koittanut rueta leikkimään minun kanssa. Yksi kerta kun talutin sitä tarhaan, niin se nousi takasten varaan. Ei sitä näyttänyt mikään pelottavan, tai ei se ollu keljuuntunut mistään, se vaan vaikutti siltä että se haluis ottaa pikku leikkipainit. Sanna oli tietenkin siinä lähistöllä, ja käski komentaa sitä välittömästi, ettei se koskaan saa ihmisen kanssa toimia siten.

Nyt pääsee pentu hommiin

Kevättalvella 2017 Sanna rupesi totuttamaan Keniä satulahuopaan ja satulaan. Kenin vierellä hyppimistä Sanna oli jo tehnyt jonkun verran, ja lautasille taputtelua samalla. Ajattelin silloin, että ei se ole moksiskaan satulahuovasta, kun onhan sillä loimia pidetty. Ken oli kuitenkin ihan todella ihmeissään satulahuovasta. Näytti että sen pää voisi kääntyä vaikka 180astetta, kun se nuuhki selässä olevaa huopaa. Ei se sitä mitenkään hepuloinut mutta ihmetteli kovin.

Tässä taas tilanne missä huomaa Kenin olevan vielä ihan kakara. Tulee mieleen kun Sanna talutteli Keniä kerran tiellä, niin ensin Ken lähti kahlaamaan umpi hankeen joidenkin lumessa olevien hajujen perässä, ja kun uppuroinnin jälkeen nousi takaisin tielle, niin tiellä sattui olemaan linnun höyhen. Ken nuuhkaisi höyhentä, ja höyhen lähti leijumaan eteenpäin Kenin puhaltaessa ilmaa sieraimista. Ken vain kerta toisensa jälkeen seurasi, ja seurasi höyhentä, aina kun höyhen jatkoi matkaa, mutta lopulta Ken sitten söi sen höyhenen vahingossa. Se oli vaan niin suloisen näköstä touhua 😂.

No, takaisin satula hommiin. Satulahuovan jälkeen tuli sitten satulan vuoro. Siihenkin Ken suhtautui oikein hienosti. Ensin haistelua, ja kun Sanna nosti satulan selkään, niin pieni säpsähys ja haistelua. Utelias kaveri tämä ainakin on. Minullahan ei vielä ollut satulaa olemassa. Olin kyllä etsinyt, mutta en oikein vielä ollut päässyt selville millainen satulan tulee olla. Ja entäs kuolaimet? Tarviikohan se kuolaimia? Eihän Sannankaan hevosilla käytetä... hmmm.... vaikeita kysymyksiä tällaiselle, joka ei tiedä/ymmärrä näistä asioista mitään. Eipä niillä asioilla ole kiire, kun ei Kenillä ole edes kenkiäkään vielä, ja talvea vielä ainakin pari kuukautta jäljellä. Jatkoin kuitenkin satuloiden selailua netistä, ja Sanna bongaili aina joitain mitä se arveli sopiviksi noin lyhkäseen selkään. Jotenkin olin kuitenkin aina myöhässä niiden satuloiden oston suhteen. Minulla ei ollut aikaa päivystää netissä yötä-päivää. Toisaalta ihan hyvä vain, ehti hiukan miettiä paljonko haluaa satsata ensisatulaan, ja lueskella hiukan satulamerkeistä. Kesällä olin Sannan mukana messuilla, missä Sanna esiintyi Dancerin kanssa. Siellä oli onnekseni eräs, joka piti esittelyn/näytöksen satulan sovituksesta, ja mitä tulee huomioida satulaa ostaessa, miten sen pitää sijoittua kylkiluiden ja lavan kanssa jne. Kotiin palattuamme, ei kun sitten mittailemaan Kenin selkää. Eihän se tietenkään ihan niin helppoa ollut, mutta otin sitten yhden satulan sovitukseen panttimaksua vastaan. Satula passasi meidän mielestä hyvin Kenin lyhyeen selkään, ja edestä korottava padi sai satulan istumaan täydellisesti. Hassua oli vielä sekin, että satula oli kuin suunniteltu minun pepulle.

Ennen tätä satulan sovitusta oli kyllä ehtinyt tapahtua vaikka mitä! Siis Sanna oli aloittanut kesäkuussa Kenin kanssa selkäännousuharjoittelut. Sen Sanna hoiti todella hienosti, pienin askelin eteenpäin. Tarpeeksi toistoja, mutta ei liikaa kerralla. Kertaakaan Kenille ei jäänyt huonoja kokemuksia satuloinnista. Selkään kun Sanna nousi ensi kertaa, niin ongelmia ei ilmenny siinäkään. Ainut tietenkin oli se, että Ken ei tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä, ja miten Sannan ääni kuuluukin nyt tuolta ylhäältä päin 😊

Hyppimiset ja "roikkumiset" satulassa

Myötäämiset

Kuulolla olemiset, ja viimeiset viisaat neuvot

Nöyrä on 😁

Reilun kuukauden päästä oli jo sitten ratsastuskenttä valmis, jolloin pääsi enemmän harjoittelemaan

Tulihan sitä tekstiä

Luulin että en enää jaksa edes innostua kirjoittamaan, mutta näköjään kun aloittaa siitä mikä mieltä kaihertaa, niin loppua ei meinaa tulla lainkaan 😀

Seuraavassa tekstissä kerron enemmän omasta "kehittymisestä", kuinka viime kesä oli täynnä ilon hetkiä, ja surun kyyneleitä pelkoa kohdatessa.